Petri Järveläinen Ajatushautaamo

Ajatuksia ADHD:sta

Suomen Akatemia julkaisi äsken tiedotteen tutkimuksesta, jonka mukaisesti loppuvuodesta syntyneet lapset saavat helpommin ADHD –diagnoosin kuin muut. Tiedotteessa tuotiin esille myös se, että ADHD:n hoito johtaa usein vuosia kestävään amfetamiinijohdannaisten käyttöön, vaikka ensisijaisesti ilmiötä tulisi tarkastella lapsen kehitysympäristön näkökulmasta.

Joskus 2000-luvun alkupuolella Opetusministeriö satsasi erityisoppilaiden rahoitukseen. Oppilaitokset tekivät näistä niin paljon ilmoituksia, että ehtoja jouduttiin kiristämään. Taustalla oli kaksi ilmiötä. Kun sairaala on rakennettu, jostakin sinne potilaatkin pitää haalia. Kun rahaa on jaossa, se kyllä kelpaa.

Noina aikoina opettajainhuoneissa tulivat tutuksi erilaiset aivofysiologiset ilmiöt, autismin eri muodot ja lukemattomat syndromat. Keskustelu niistä synnytti ajoittain jonkinlaisen puoskaroinnin vaikutelman.

On kiusaus ajatella, että myös keskustelu ADHD:sta lähenee ajoittain puoskarointia. Suomen Akatemian julkistama tutkimus vahvistaa tätä tunnetta.

En ole lääkäri. Ehkä ADHD-diagnoosi on jollekulle paikallaan ja ehkä sen avulla voidaan ihmistä auttaa. Mutta hämmästelyjä asiasta saanee esittää ja ainakin sen toivomuksen, että ilmiötä tarkasteltaisiin nykyistä pidättyväisemmin ja varauksellisemmin.

ADHD vaikuttaa melko epämääräiseltä diagnoosilta, jota tarjotaan luokassa rauhattomasti käyttäytyvälle oppilaalle. Se on ensisijaisesti oireyhtymäkuvaus, jonka fysiologinen tausta on hämärämpi. Esimerkiksi Duodecimin julkaisema Terveyskirjasto tyytyy melko ylimalkaisesti toteamaan, että ADHD liittyy aivojen tarkkaavaisuutta säätelevien hermoverkkojen häiriöön, mutta on kuitenkin taustaltaan monisyinen ilmiö.

Järkikin jo sanoo, että henkilön aivoissa tapahtuu jotakin hänen henkisten toimintojensa mahdollistajana ja vastineena, mutta se, mitä siellä tapahtuu, onkin jo vaikeammin selvitettävissä.

ADHD-oireiden kuvaus on puolestaan sellainen, että se sopisi lähinnä opetushallinnon toimintaan jatkuvana opetussuunnitelmien uudistamisena, kehittämishankkeina, digiloikkina ja reformeina. Oireita riittää, syyn löytäminen on  vaikeampaa.  Joku voisi sanoa, että ADHD on kuin luokanopettajan koulutusohjelma:  jumppaa, käsityötä, matematiikkaa, historiaa ja metodologiaa mihinkään keskittymättä jatkuvasti aihetta vaihtaen.

Herää kysymys, puhutaanko ADHD:sta enää kymmenen vuoden kuluttua lainkaan. Ehkä se poistuu tautiluokituksista kokonaan.  Ehkä sille käy kuin homoseksuaalisuudelle, joka oli vuoteen 1981 sairaus. Ihmiskuvan muutoksen myötä se ei enää sitä ole.

Erityisen ongelmallista, kuten Suomen Akatemian tiedote kertoo, on amfetamiinijohdannaisten käyttö diagnoosin saaneiden hoidossa. Voi olla, että koulun henkilökunta kokee niiden vaikuttavan oppilaan käyttäytymiseen myönteisesti. Mutta onko asian pidempiaikainen vaikutus se, että maahan syntyy huumeongelma?

Ainakin se on varmaa, että pedagogisten ja sosiaalistamiseen tähtäävien tavoitteiden saavuttaminen huumausainepitoisia valmisteita käyttämällä on eettisesti  arveluttavaa.

Rauhattoman tai opetukseen keskittymättömän oppilaan kysymykset lienevät usein aivan muita kuin sellaisia, joita on mielekästä psykiatrisoida tai medikalisoida. Kysymykset voivat liittyä temperamenttiin, kuten Liisa Keltikangas-Järvisen tutkimukset osoittavat, kehitysvaiheeseen, kuten uusi ADHD –tutkimus osoittaa, kodin kysymyksiin tai koulun toimintakulttuuriin.  Yhtenä koulun toimintakulttuuriin liittyvänä ongelmana Liisa Keltikangas-Järvinen on pitänyt sosiaalisuuden ylikorostamista.  Muita, erityisesti opetushallinnon piirissä eläviin kehittämishankkeisiin liittyviä ongelmia on Kari Uusikylä kuvannut ansiokkaasti.

Ehkä monet ongelmat johtuvat epäkriittisistä näkemyksistä, jotka koskevat yhtäältä yksilöä, lasta ja nuorta ja toisaalta yhteisöä, jossa hänen katsotaan olevan hyvä kasvaa. Yksinkertainen ongelma saattaa piillä jo siinä, että lähtökohtaisesti koulun oletetaan sopivan kaikille. Niin ei ole.

 Ajatus ”kouluviihtyvyydestä” on utopia, joka laiminlyö sen tosiasian, että monille oppilaille koulu yksinkertaisesti on yhtä puuroa vaikka sen piirissä toteutettaisiin mitä tahansa kivakouluhanketta. He raahautuvat vuosi vuodelta koulun mukana, koska se on pakko ja heräävät tiedolliseen uteliaisuuteen siinä vaiheessa, kun kokevat sen tarpeelliseksi.

Heistä ollaan sitten ”huolissaan” ja lausutaan, että he alisuoriutuvat. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että alisuoriutuvat oppilaat eivät eroa erityisemmin muista. Heillä on vain muuta mielessä kuin kouluasiat.

Äskettäin tehty laaja tutkimus taas osoitti, että alisuorituvat oppilaat kaipaavat autoritäärisempää opetustapaa kaiken kivan ja sosiaalistavan menon sekä konstruktiivisen oppimisen sijasta.

Koulumenestyksellä ja myöhemmällä elämässä menestymisellä puolestaan ei ole välttämätöntä suhdetta. Niinpä esimerkiksi äskeittäin suomalaisissa ylioppilaskirjoituksissa reputtanut alisuoriutuja palkittiin Nobelilla.

Joskus tuntuu, että vanhan mallinen kansakoulu, jossa joku kylähullu saattoi istua aikuisena ensimmäisellä luokalla, oli suvaitsevampi kuin nykymuotoinen perusopetus. Sen piirissä luotiin myös tiedollisesti korkeatasoinen sivystysvaltio, vaikka opettaja kantoikin villin pojan luokasta eikä ottanut yhteyttä lääkäriin hänen mahdollisten aivotoiminnan häiriöidensä selvittämiseksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «ADHD:n hoito johtaa usein vuosia kestävään amfetamiinijohdannaisten käyttöön, vaikka ensisijaisesti ilmiötä tulisi tarkastella lapsen kehitysympäristön näkökulmasta»

Ei siinä sanottu, että ilmiötä pitäisi tarkastella kasvuympäristössä vaan, että pitäisi huomioida (ADHD-)lasten erityistarpeet heidän kasvuympäristössään. Kyse on siis pärjäämismenetelmien soveltamisesta, ei ADHD:n olemassaolosta.

Käytännön tasolla erityistarpeita voidaan huomioida esimerkiksi rauhallisemmalla kasvuympäristöllä, jotta levoton ympäristö ei söisi huomiota, ja toisaalta vaihtelun lisäämisellä, jotta huomio pysyisi tarkoituksenmukaisessa kohteessa paremmin.

    «ADHD vaikuttaa melko epämääräiseltä diagnoosilta, jota tarjotaan luokassa rauhattomasti käyttäytyvälle oppilaalle.»

Aika monet psyykkiset jutut ovat aika epämääräisiä, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä olisi. ADHD:n suhteen on ongelmana, että se on erittäin paljon päällekkäinen monen muun ongelman kanssa. Kyse ei ole vain rauhattomasta käyttäytymisestä, mutta sellainen epäilemättä voi usein aiheuttaa aiheettomia diagnooseja.

ADHD:n kaikki piirteet ovat myös tavanomaisia lähes kaikilla – kyse on vain niiden voimakkuudesta ja korostuneisuudesta. Sama päteen moniin muihin "häiriöihin", kuten narsismiin (kyse on myös persoonallisuuden ulottuvuudesta), fobioihin (kaikki pelkäävät jotain joskus), maniaan (kaikki ovat joskus innoissaan jostain), vainoharhaisuuteen (sisäänrakennettu juttu kaikilla), jne.

Tuossa tutkimuksessa siis tuotiin esiin se, että kun luokkaan sullotaan hieman eri-ikäisiä lapsia, nuorimmilla ei tarkkaavaisuus ja impulssikontrolli välttämättä ole vielä samalla tasolla kuin melkein vuotta vanhemmilla ja sellaisessa "sekaryhmässä" nuoremmat voivat vaikuttaa suhteessa aika rauhattomilta.

    «Ehkä se poistuu tautiluokituksista kokonaan.»

ADHD välttämättä tuskin onkaan "tauti" tai "sairaus", yhtään sen enempää kuin tumma ihonväri on "ihotauti", joka aiheuttaa D-vitamiinipuutosta. ADHD saattaa ennemmin olla toisenlainen tarkkaavaisuuden toimintatapa, joka on hyvä toisenlaisessa ympäristössä, kuten nomadistisilla metsästäjä-keräilijäkulttuureilla. Maanviljelyskulttuureissa ja niistä kehittyneissä nykykulttuureissamme se ei oikein toimi ja aiheuttaa usein ongelmia. Joka tapauksessa se on tällöin psyykkinen ongelma, jonka kanssa pärjäämiseen lääkkeet tai muut keinot auttavat.

Käyttäjän jarvelainenp kuva
P Jarvelainen

Kiitoksia ajatuksia herättävistä, asiallisista kommenteista!

"Ei siinä sanottu, että ilmiötä pitäisi tarkastella kasvuympäristössä vaan, että pitäisi huomioida (ADHD-)lasten erityistarpeet heidän kasvuympäristössään. Kyse on siis pärjäämismenetelmien soveltamisesta, ei ADHD:n olemassaolosta."

En luonnollisestikaan väitä, että Suomen Akatemia kiistäisi ADHD:n olemassaolon. Jutussa todetaan tiedotteesta, että sen mukaisesti asiaa pitäisi tarkastella kasvuympäristön näkökulmasta. Onko alkuperäinen sanamuoto, jonka mukaisesti lapsen tarpeita suhteessa kasvuympäristöön pitäisi tarkastella amfetamiinijohdannaisten määräämisen sijasta erityisen ristiriitainen raportti asiasta sen suhteen, mitä tiedotteessa esitetään?

"«Ehkä se poistuu tautiluokituksista kokonaan.»
ADHD välttämättä tuskin onkaan "tauti" tai "sairaus", yhtään sen enempää kuin tumma ihonväri on "ihotauti", joka aiheuttaa D-vitamiinipuutosta."

Niin. Tarvitaanko tällaiseen asiaan siis oppilashuoltohenkilöstöä tai lääkäreitä? Olisivatko jotkin muut asian lähestymistavat asianmukaisempia?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Niin. Tarvitaanko tällaiseen asiaan siis oppilashuoltohenkilöstöä tai lääkäreitä? Olisivatko jotkin muut asian lähestymistavat asianmukaisempia?»

Se D-vitamiinipuutoskin aiheuttaa ongelmia, jotka tavallisimmin korjataan "lääkehoidolla". Onneksi kaupasta saa D-vitamiinilisiä vapaammin kuin amfetamiinia.

Toki voisi myös syödä enemmän turskaa tai liikkua ulkona auringossa ilman vaatteita kesät talvet.

Toimituksen poiminnat